lauantai 28. helmikuuta 2015

Suomen Espanjan suurlähettilään vierailu Torreviejassa

Suomen Espanjan suurlähettiläs Roberto Tanzi-Albi vieraili Torreviejassa torstaina 26. helmikuuta. Costa Blanca näytti parhaat puolensa, sillä lämpömittari kohosi aurinkoisena päivänä 24 plusasteeseen. Syyskuusta 2013 lähtien Madridissa suurlähettiläänä toiminut Tanzi-Albi on vieraillut Torreviejassa kerran aikaisemminkin. Hän osallistui vuoden 2013 marraskuussa suomalaisen seurakunnan 25-vuotisjuhlaan.

Suurlähettilään tiivis yhden päivän ohjelma sisälsi useita tutustumiskohteita. Hän vieraili Torreviejan kaupungintalolla, jossa tilaisuutta isännöi kaupunginjohtaja Eduardo Dolón. Mukana olivat myös kaupungin ulkomaalaisasioista vastaava Rosario Martínez Chazarra ja Suomen Costa Blancan kunniakonsuli Mariano Sánchez. Keskusteluissa todettiin yli 1100 suomalaisen integroituneen hyvin Torreviejaan. Kaupungissa on kirjoilla hieman yli satatuhatta henkilöä, joista noin puolet on ulkomaalaisia. Muistona vierailustaan suurlähettiläs sai tyypillisen suolaveneen pienoismallin.

Suomi-Seuran toimistolla.
Suurlähettiläs Tanzi-Albi poikkesi myös Orihuela Costan puolella, jossa kohteena oli Skandinaavisen koulun tilat. Koulun rehtori ja suomalainen vararehtori kertoivat tästä oppilaitoksesta, jossa oppilaat rakastavat koulunkäyntiä! Koulun visiona on tulla parhaaksi pohjoismaiseksi kouluksi Espanjassa. Koulu on pieni, rauhallinen ja viihtyisä alle 70 oppilaan alakoulu, jossa jokainen saa olla oma itsensä, ja jossa oppilaita jatkuvasti kannustetaan oppimaan enemmän, koulussa arvostetaan työrauhaa ja vahvistetaan uskoa tulevaisuuteen.

Suurlähettilään seuraava kohde oli Costa Blancan Suomi-Seuran toimisto Calle Concordia -kadulla Torreviejassa. Seuran kahvilatiloissa puheenjohtaja Jouko Raidan isännöimässä tilaisuudessa suurlähettiläs tapasi yhdistyksen hallituksen jäseniä ja muita Costa Blancan suomalaisia. Keskusteltiin yleisesti Torreviejan alueen työmahdollisuuksista ja yrittäjyydestä sekä Suomi-Seuran toiminnasta. Suurlähettiläs antoi Seuralle lahjaksi tasavallan presidentti Sauli Niinistön uuden taulun. Suurlähettiläs oli tyytyväinen Costa Blancan suomalaisten asukkaiden yhteishengestä sekä myönteisestä ilmapiiristä.


Suomi-Seuran puheenjohtaja Jouko Raita (vas) toivotti vieraat tervetulleiksi jo kadulla. Oikealla kunniakonsuli Mariano Sánchez ja hänen vierellään suurlähettiläs Roberto Tanzi-Albi.
 
Suurlähettilään viimeinen vierailukohde oli Costa Blancan suomalainen seurakunta, jossa seurakunnan toimintaa esitteli rovasti Juhani Huovila. Kanttori Heikki Seppänen totesi seurakunnan vilkkaan musiikkielämän huipentuvan maaliskuulla esitettävään Johannes-passioon.
 
Suurlähetystön lahja Suomi-Seuralle.
Suurlähettiläs Tanzi-Albi oli tyytyväinen Costa Blancalla näkemäänsä ja kuulemaansa. Jopa häämöttävä oma eläkepaikka voisi ehkä löytyä tältä suunnalta, vaikka myös Cádizin seutu on käynyt hänen mielessään.

Vilkas keskustelu käynnissä Suomi-Seuran toimistolla.

Ulkoasianneuvos Roberto Tanzi-Albi on ollut 1.9.2013 lähtien Madridissa olevan suurlähetystön päällikön tehtävissä. Hän siirtyi Espanjaan Kairosta, missä oli ollut suurlähettiläänä vuodesta 2009. Hän on työskennellyt Suomen suurlähetystössä Tallinnassa ministerineuvoksena sekä erilaisissa tehtävissä Pariisissa, Washingtonissa, Riadissa ja Méxicossa. Ulkoministeriössä Tanzi-Albi on toiminut useissa tehtävissä poliittisella osastolla sekä Eurooppatiedotuksen päällikkönä ja tiedotusyksikön päällikkönä viestintä- ja kulttuuriosastolla. Tanzi-Albi aloitti ulkoministeriössä vuonna 1984. Hän pitää ulkoministeriön verkkosivuilla Espanja-aiheista blogia.

(Kuvat Mirja Palmanto)

Kalevala kääntyy ja vääntyy espanjaksi

Espanjassa vietetään 28. helmikuuta Andalusian päivää (Día de Andalucía), sillä vuonna 1980 oli itsehallintolaista kansanäänestys, jonka perusteella Andalusian autonominen alue muodostettiin. Myös suomalaisilla on syytä juhlia samaisena päivänä, sillä silloin vietetään Kalevalan päivää, koska Elias Lönnrot allekirjoitti ja päiväsi Suomen kansalliseepoksen Kalevalan ensimmäisen version, niin sanotun Vanhan Kalevalan esipuheen 28. helmikuuta 1835. Siitä tulee tänä vuonna siten kuluneeksi 180 vuotta. Silti Kalevala pysyy monille alati kiinnostavana teoksena.

Vuonna 1849 päivänvalon näki Kalevalan laajempi versio, jota edelleen luetaan kouluissa ja kodeissa. Se on myös useimpien vieraskielisten käännösten pohjana. Kalevala onkin käännetty kaikkiaan yli 60 kielelle, myös espanjaksi ja katalaaniksi. El Kalevalaa voi lukea myös verkossa espanjankielisenä ilmaisversiona: http://es.scribd.com/doc/2504411/El-Kalevala

Sanotaan, että Kalevalalla on ollut suuri merkitys suomalaisen kansallistunteen luojana. Se on myös vaikuttanut laajasti taiteisiin ja tieteisiin ja vaikuttaa edelleen nykysuomalaisenkin ajatteluun ja mielikuviin. Näin on niidenkin kohdalla, jotka eivät ole Kalevalaa koskaan joutuneet lukemaan koulussa. Suomessa Yleisradio aloitti 27.2.2015 karjalankieliset uutislähetykset, mikä osaltaan osoittaa kiinnostusta suomalaisten juuriin.

Espanjan Aurinkorannikolla toimii Kulttuuriyhdistys Kaleva (Asociación Cultural Kaleva), jonka tarkoituksena on syventää Espanjan ja Suomen kansojen välistä ystävyyttä kulttuurin ja perinteiden aloilla sekä kehittää yhteistyötä näiden kansojen välillä.

Kalevala on innoittanut etenkin suomalaistaiteilijoita mutta myös muualla ollaan kiinnostuneita teoksen aiheista. Espanjalainen Manuel Vélez Cea on eturivin taiteilijoita tässä mielessä. Taiteilijoiden Kalevala on Kalevalaseuran monivuotinen taiteellinen ja tieteellinen hanke, jossa tarkastellaan, miten taiteilijat eri maissa tulkitsevat Kalevalan myyttistä maailmaa.

Keväällä 2011 oli Suomessa lähes kahden kuukauden mittainen Kalevala granaína - kaukaisia kuvia kansalliseepoksesta -näyttely, jossa 13 espanjalaista nykytaiteilijaa tulkitsi Kalevalaa omista kulttuurisista lähtökohdistaan käsin. Näyttelyn alussa julkistettiin näyttelyprojektin oheistuotteena syntynyt Kalevala-aiheinen sarjakuvateos Sampo Espanjassa - Kalevalan tarinoita. Sarjakuvan tekijät olivat Granadan yliopiston kuvataiteiden tiedekunnan piirustuksen laitoksen opiskelijoita.

Costa Blancan Skandinaavisen koulun suomalaisen luokan pienet taiteilijat saivat vuosi sitten Kalevalan päivän edellä askarrella vaka vanha Väinämöisen kasvokuvia:



lauantai 21. helmikuuta 2015

Torreviejan puolimaratonissa suomalaismenestystä


Torreviejan kaupunki on muutakin kuin vain erinomainen rantakohde. Se on lähialueineen profiloitunut urheiluystävällisenä paikkana. Itse kaupungissa on laaja alue, jonne on keskittynyt useita urheiluun ja muuhun vapaa-ajan viettoon erikoistuneita laitoksia. Torrevieja mielellään esittelee itseään nimellä Ciudad Deportivo. Torreviejan kaupungilla on oma urheiluaiheinen nettisivusto: www.torreviejasportscity.com

Torreviejassa järjestetään vuosittain monia kansallisia ja kansainvälisiä urheilukilpailuja. Osassa on mukana myös suomalaisia osanottajia. Etenkin pyöräily ja juoksulajit ovat erittäin suosittuja Espanjassa. Mainittakoon, että ensi elokuun lopulla pyöräilyn Espanjan ympäriajon yhdeksäs startti tapahtuu Torreviejasta ja jatkuu suolakaupungin katujen kautta Alicanten maakunnan läpi päättyen Benitachellin kylään lähellä Calpea.


Juoksupuolella Torreviejassa järjestetään tänä vuonna 32. kerran puolimaraton sunnuntaina 22. helmikuuta. Samalla juostaan myös 10 kilometrin kilpailu. Yhteislähtö tapahtuu klo 10.30 Paseo de la Libertad -kadulta. Reitti kiertää Torreviejan katuja siten, että puolimaratoonarit juoksevat kahteen kertaan noin 10 kilometrin reitin. Tässä kilpailureitti hieman erikoisesta kuvakulmasta eli lintuperspektiivistä:


Vuosi sitten vastaavassa kilpailussa oli yli tuhat osanottajaa, joukossa useita paikallisen suomalaisseuran Club Atletismo Finlandia Torreviejan jäseniä. Suomalaiset osallistuivat kilpailussa kahdeksaan eri sarjaan, joista neljässä saavutettiin kultaa! Tulevana sunnuntaina kannattaa mennä katujen varsille kannustamaan suomalaisia jälleen hyviin suorituksiin.

Puolimaratonin tunnelmia kahden vuoden takaa:


perjantai 13. helmikuuta 2015

Torreviejan karnevaaliaika on lähes yhtä juhlaa

Karnevaalit ovat varsinkin katolisissa maissa laskiaisen aikaan ennen paastoa vietettävä riehakas juhla. Tämän näyttävän juhlan alkuperä on historioitsijoiden mukaan Egyptissä ja Sumerissa jo 5000 vuotta sitten. Karnevaaleja on kautta aikojen vietetty ympäri maailmaa, mm. antiikin Roomassa niitä vietettiin viininjumala Bacchuksen kunniaksi.


Karnevaaliaikaa vietetään paikallisten perinteiden mukaisesti useita päiviä peräkkäin. Karnevaaleissa on tyypillisesti näyttäviä kulkueita, äänekästä musiikkia sekä naurua ja erityisiä juhlaruokia. Sanotaan, että karnevaalin aikana yhteisön normaalit rajat rikotaan ja pyhä muuttuu maalliseksi.


Maailman suurin karnevaali on Rion sambakarnevaali Brasiliassa. Se alkaa tänään ja kestää viisi päivää. Rio de Janeiron karnevaali vetää joka vuosi paikalle miljoonia brasilialaisia sekä noin puoli miljoonaa ulkomaista turistia. Juhlien keskiössä on jo vuosikymmeniä ollut kolmentoista sambakoulun välinen kilpailu, joka tarjoaa yleisölle näyttäviä kulkueita sambakadulla. Sambakarnevaalien turvallisuutta valvoo yli 50 000 poliisia.


Myös eri puolilla Espanjaa vietetään karnevaaleja (carnaval) juuri ennen paastonaikaa eli vuodesta riippuen tammikuun loppupuolella, helmikuussa tai maaliskuun alussa.


Torreviejassa on pidetty karnevaaleja nykymuodossaan vuodesta 1986 lähtien. Tänä vuonna neljän viikon ajanjakso osui välille 17.1.–14.2. Tuona aikana etenkin viikonloppuisin on ollut lukuisia kulkueita kaupungin kaduilla ja muita tapahtumia. Huomenna lauantaina viimeisenä päivänä on Torreviejan keskustassa näyttävä päätöskulkue, joka lähtee illalla klo 22.00 María Asunción -aukiolta Ramón Gallud -katua pitkin Patricio Pérez -kadulle saakka.


Edellinen upea kulkue Torreviejassa oli sunnuntaina 8. helmikuuta, jolloin lähes 40 eri ryhmää kilpaili keskenään näyttävyydessä: